lauantai, 26. syyskuu 2009

Muhkeat sämpylät

Leivoinpa tänään aamupäivällä sämpylöitä erästä Sunnuntain leivontavihkosesta napattua ohjetta mukaillen. Näistä tuli oikein muhkeita ja näyttivät maistuvat aika hyvin =) Tein sämpylät uunivuokaan.

Muhkeat sämpylät

5 dl vettä

50 g tuorehiivaa

2 rkl siirappia

1 tl suolaa

1 dl leseseosta

1.1 L vehnäjauhoja

75 g margariinia tai voita

pinnalle: seesamin siemeniä ja leseseosta

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon siirappi, suola ja leseseos. Lisää vähitellen vehnäjauhot ja lisää lopuksi pehmeä voi. Alusta taikina ja anna sen kohota liinalla peitettynä.   Kun taikina on kohonnut, vaivaa sitä hieman ja kauli sitten sopivaan muotoon (suorakaiteeksi). Älä kauli kuitenkaan liian ohueksi. Nosta kaulittu taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja anna kohota liinan alla.

2. Jaa neliöiksi taikinapyörällä ja voitele vedellä. Ripottele joka toiseen seesamin siemeniä ja joka toiseen leseitä.  Paista uunissa 225 asteessa n. 15 - 20 minuuttia.

perjantai, 25. syyskuu 2009

Mustikkapiirakkaa

Piirakka linjalla jatketaan.. Tein tänään pienen piirakan (eli puolitin ohjeen, laitan tähän kokonaisena) viikonlopun kahvihetkiä varten. Piirakka onnistui todella hyvin, ja tämän ohjeen mukaan olenkin tehnyt jo useamman piirakan. Ohje on yhdestä Yhteishyvän ruokamaailma -lehdestä ja löytyy myös useasta blogista, nyt myös täältä. Suosittelen kokeilemaan, helppo ja nopea valmistaa, ja kaikenlisäksi ihanan makuinen. =)

 

Mamman mustikkapiiras

pohja: 100 g voita tai margariinia

0.5 dl sokeria

1 kananmuna

1 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte: 3 dl mustikoita

1 prk (n. 200 g) kermaviiliä

1 kananmuna

0.5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1. Vaahdota sokeri ja voi. Lisää muna vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

2. Kaada mustikat pohjan päälle. Valmista täyte eri kulhossa; sekoita kermaviili, kananmuna, sokeri ja vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi ja kaada täyte mustikoiden päälle.

3. Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 200 asteessa n. puoli tuntia. Jos pohja tuntuu raa'alta, jätä piirakka vielä jälkilämpöön uuniin n. 5 minuutiksi.    

Piirakka maistuu hyvältä vielä seuraavanakin päivänä. Nami :)

tiistai, 22. syyskuu 2009

Kookos-puolukkapiiras

Kokeilin eilen erään vanhan Yhteishyvän Ruokamaailma -lehden reseptiä, jota sovelsin hieman. Piirakka onnistui melko hyvin, maistuu varmasti vielä paremmalta vaniljakastikkeen kanssa - kyllä se tosin näinkin maistuu, kunhan antaa piirakan vetäytyä hieman.

Kookos-puolukkapiiras

pohja: 100 g voita

½ dl sokeria

1 kananmuna

1 dl grahamjauhoja

1 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte: n. 4 dl puolukoita

1.25 dl kookosmaitoa (alk. peräisessä ohjeessa oli 2 dl, se oli liikaa ainakin tähän)

2 kananmunaa

½ dl sokeria

1. Valmista ensin pohja. Vaahdota voi ja sokeri ja lisää kananmuna vatkaten joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan, sekoita kunnolla. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja hetkeksi 200 asteiseen uuniin saamaan väriä ja kiinteyttä.

2. Kaada puolukat pohjan päälle. Sekoita (sähkövatkaimella) kookosmaito, kananmunat ja sokeri. Älä vaahdota täytettä. Kaada täyte pohjan päälle. Paista piirasta 200 asteessa n. puoli tuntia. Jos täyte tuntuu raa'alta, jätä piiras uunin pohjalle vielä hetkeksi kun uunista on suljettu virta.

lauantai, 19. syyskuu 2009

Rapeat suklaakeksit

Tein tänään tälläisiä keksejä vaihteeksi, onnistuivat hyvin ja näitä myös kehuttiin. Alkuperäinen ohje on jostakin päin internettiä, ja muuntelin ohjetta hieman oman maun mukaan. Näistä tulee aika rapeita kun ne ovat jäähtyneet.

 

Rapeat suklaakeksit

125 g pehmeää voita
250 g fariinisokeria

1 kananmuna
3 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
130 g tummaa suklaata rouheena

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna ja sekoita kunnolla. Kääntele taikinaan vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja suklaarouhe. Sekoita.   Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja litistä niitä hieman. Asettele keksit leivinpaperille pellille (muista jättää väliä, nämä leviävät melko paljon).

2. Paista keksejä 180 °C:ssa kunnes keksit ovat saaneet väriä ja levinneet hieman, eli n. 12 - 23 minuuttia.

 

 

 

torstai, 17. syyskuu 2009

Mustikkamuffinit

Enpä olekaan pitkään aikaan tehnyt muffinsseja. Leivoin nämä myös talkoisiin, tein kaksinkertaisen annoksen. Laitan tähän kuitenkin ohjeen yhteen annokseen.  Tällä ohjeella muffinit onnistuu kuitenkin todella hyvin, ja "täytettä" voi vaihdella mielensä mukaan rusinoista pähkinärouheeseen. 

Helpot mustikkamuffinit (16 kpl)

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl kermaviiliä (tai kermaa)
100 g voita sulatettuna
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl mustikoita (tai esim. omenakuutioita)

1. Pane uuni kuumenemaan 200 °C:seen. Sekoita munat ja sokeri, ei tarvitse vatkata. Lisää kermaviili ja sulatettu voi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan mustikoiden kanssa. Sekoita vain sen verta, että ainekset sekoittuvat.

2. Nostele kahden lusikan avulla muffinivuokiin ja jätä n. 1 cm kohoamistila. Paista uunin keskitasolla 15-18 minuuttia.